Avasin taas tän oman blogin monen kuukauden tauon jälkeen. Välillä en muista tän koko olemassaoloa, mutta joskus se tulee taas mieleen ja käyn lukemassa vanhoja tekstejä. Viimeisimmät kirjoitukset oli elokuulta 2013, en ehtinyt kuin selaamaan pari postausta ja myötähäpeä oli niin helvetin suuri, että poistin suoraa kaikki vanhat kirjoitukset ja ajattelin aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. Ei siinä, ettenkö varmaan jatkossakin tulisi häpeämään itseäni.
Periaatteessa kaikki on muuttunut niiltä ajoilta, mutta periaatteessa ei mitään. Oon edelleen se sama ihminen, mutta toisaalta tuntuu että oon kasvanu siitä jo yli. Näihin kuukausiin mahtuu ihan sairaasti kaikkea, mutta päällimäisenä mielessä on varmaankin tuo vähän pidempi suhde, joka loppui viime syksynä. Aluksi se oli tietenkin maailmanloppu, mutta näin jälkiviisaana voi vaan todeta, että onneksi se on ohi. Mutta nyt on taas kevät ja hormonit hyrrää siihen malliin, että voisin mennä vaikka naimisiin ensimmäisen vapaaehtoisen kanssa. Kunhan olis vaan joku, niin epätoivoiselta kuin se vain kuulostaakin.
Ollaan me kyllä vähän hulluja kämppiksen kanssa. Musta tuntuu, että se johtuu tästä keväästä oikeasti! Mä oon muunmuassa löytäny itelleni täydellisen sormuksen ja tänään selailtiin häämekkoja. Rupesin oikeasti miettimään myös, että missä haluan mennä naimisiin, koska perinteiset kirkkohäät ei tunnu olevan mun juttu. Mut helvetti sentää, ku ei oo vaan sitä miestä joka menis mun kanssa naimisiin. Mulla alkaa olee pikkuhiljaa jo kaikki valmiina. Nyt jos joku ottaa nää ihan tosissaan, niin höllääppä vähän.
Viimeisimmän suhteen jälkeen on kyllä ollut ihastumista, mutta ei mitään vakavampaa. Tinder laulaa välistä hoosiannaa ja välillä en jaksa edes avata koko sovellusta. On sielä tullut sentään yhteen mielenkiintoiseen mieheen törmättyä, jonka kanssa ollaankin nähty jo muutamaan otteeseen. On siitä oikeastaan heti alusta alkaen paljastunut asioita, joita mä en hyväksy, mutta jotenki haluan antaa mahdollisuuden. Vaikka en pystyis muuttamaan niitä asioita, pitäähän senkin kestää mun huonot puolet, niin miks mä olisin ansainnu virheettömän miehen? En vaan vielä tiedä sitäkään, että onko tää nyt sellainen mies, jonka kanssa oikeasti haluan jotain vakavaa vai onko tää nyt vaan joku vaihe, että mulle kelpaa kuka vaan. Mutta kaikki on vielä vasta niin alussa, etten osaa sanoa vielä mitään. Kuitenki pelottaa, että kaikki menee päin vittua, onhan se ihan luontaista mulle pilata kaikki just kun menee hyvin. Mutta toisaalta, ollaan luonteeltamme vähän liian samanlaisia. En tiedä onko se hyvä vai huono juttu. Kuvitelkaa oinas ja härkä yhteen. Horoskooppeja siis meinaan.
Horoskoopeista tulikin mieleen, että uskonkohan vähän liikaa niihin? En mä mitään päivittäisiä lööppisivustojen horoskooppeja jaksa edes lukea, mutta silloin tällöin ja sellaiset horoskoopit luen, mitkä kertoo horoskoopista kokonaisvaltaisesti. Niihin verratessa oon ite kyllä aika tyypillinen oinas. Mulla on myös paha tapa lukea aina horoskooppien yhteensopivuus, jos mulla on jotain säätöä/ihastumista jonkun kanssa. Mun pitäis lopettaa se, enkä sais myöskään kysyä toiselta horoskooppia tai stalkata syntymäaikaa jostain somesta. Sen voisin luetella paheiksi joskus, jos joku kysyy. Vaaka kuulemma sopii mulle parhaiten, en vaan oo törmänny tähän mennes yhteenkään vaakaan, joka kiinnostais mua. Mulle on osunu kohdalle aina just ne, joiden kanssa suhde on aina alusta asti tuhoontuomittu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti