Please, let me die.

Miks tähän aikaan vuodesta aina, kun rupeaa illat hämärtymään ja rupeaa tajuamaan, että syksy on tulossa, niin aivot menee ihan solmuun? Mulla on nyt pari vuotta ollut aina syksyisin sama ongelma, että rupeaa ahdistamaan illat ja rupeen miettimään paljon kaikkea stressaavaa. Pian on kaamosväsymys/masennus, itken paljon ja saan ahdistuskohtauksia. Todella paskamaista, miten vuodenaika voi vaikuttaa ihmisen mieleen niin paljon.

Järjellä ajateltu suhde

Mä olen parisuhteessa. Ollut jo jonkin aikaa. Mutta kuka olisi uskonut näiden keväisten valittelujen jälkeen, että mä oikeasti löydän jonkun, jonka kanssa voisin lyödä hynttyyt yhteen. Mä mietin kuitenkin aika-ajoin eroa tai että pitäisi miettiä järjen kanssa tän suhteen etenemistä. Me vietettiin kunnolla iltaa yhdessä ensimmäistä kertaa vappuna ja nyt elokuun alkaessa, me ollaan jo suunnittelemassa muuttoa yhteen. Ollaan kyllä puhuttu siitä ihan alunalkaen, mutta joskus kun oon yksin, niin mietin tätä tilannetta ja suhdetta. Oonko mä onnellinen, haluanko mä tätä vai otinko mä vaan parisuhteen avoimin mielin vastaan siksi, että halusin vaan jonkun?

Mutta yksi asia on varma: mä en osaa elää yksin, mä tarviten ihmisen mun vierelle, jotta voin elää onnellisesti ja tuntea oloni mukavaksi. En vaan tiedä onko tää mies oikea? Tai siis.. Mulla on hetkiä, kun tunnen rakkautta ja kaipuuta miestä kohtaan, mutta paljon myös hetkiä kun mietin eroa. Meillä synkkaa hyvin, tykkään hellyydenosoituksista, seksi on hyvää.. Mutta mä en ole missään vaiheessa tätä alkua rakastunut.. Tiedättekö te sen, kun sä oikeasti ymmärrät olevasi rakastunut ja sä oot maailman onnellisin siinä hetkessä? Mä en oo kokenut sitä, vaikka haluaisin. Oon kiintynyt mieheen ja vaikka mietinkin eroa, niin en osaa kuvitella sen oikeasti tapahtuvan. Mä haluan kokea sen rakastumisen, miten mä saan sen? Pitääkö mun ottaa etäisyyttä ja viettää enemmän aikaa yksin? Ollaan kuitenkin käytännössä asuttu jo koko kesä yhdessä ja käyty ulkona yhdessä. Tykkään siitä ja sellaista haluan jatkossakin, mutta onko mulla varmasti oikea mies? En haluaisi enää pettyä suhteessa ja itkeä taas eron partaalla, että miehet on kusipäitä.

Haastetta haasteen perään

KYSSÄRIT

1. Minkälainen on sun unelmatalo, missä haluaisit asua? 

Kaksikerroksinen, yksinkertainen, mutta tyylikäs sisustus, kaunis piha ja puutarha, yläkerrassa parveke, missä mahtuu seurustelemaan muutamakin ihminen yhtäaikaa. Rauhallisella asuinalueella, mutta palvelut lähellä.

2. Kuinka monta ihmistä kuuluu sun lähipiiriin, haluaisitko että niitä olisi enemmän/vähemmän?

En osaa sanoa mitään tarkkaa lukemaa, mutta ihan muutama vain ja oon tyytyväinen tähän.

3. Juotko paljon kahvia/teetä?

Kahvia en juo oikeastaan yhtään, teetä menee syksyllä ja talvella mukavasti.

4. Miksi aloit bloggaamaan?

Oon ennen tätä blogia kirjoittanut 4-5 vuotta lifestyle-blogia, mutta suoraansanottuna en kestänyt enää anonyymien ilkeilyjä ja jotkut asiat meni poliisille asti. Kaipasin kuitenkin kirjoittamista, koska tykkään purkaa ajatuksia ns. 'mustaa valkoisella', niin päätin sitten kirjoittaa nimettömästi blogia ja tähän pystyn avautumaankin enemmän ilman tuomitsevia ihmisiä.

5. Haaveiden ammatti? 

En oikein osaa sanoa, toisaalta haluaisin tehdä päivätyötä vain arkisin, mutta toisaalta haluaisin vaihtelua, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Katsotaan minne elämä vie.

6. Mitä teet vapaa-ajallasi?

Lenkkeilen koiran kanssa, käyn salilla, siivoan paljon, katson elokuvia/sarjoja, käyn ulkona bilettämässä..

7. Mikä on lempi asukokonaisuutesi?

Haha, mulla on melkein aina kollarit jalassa ja joku t-paita/toppi. Mutta on niitä siistejäkin asukokonaisuuksia, joista tykkään.  Nyt kun kesä alkaa lähenemään, niin tykkään pitää rentoja mekkoja.

8. Minne haluaisit matkustaa ja miksi?

Mulla on ollut jo kauan haaveena Australia, Thaimaa ja Kreikka. Tykkään lämmöstä ja Ausseihin haluaisin myös päästä festareille, niin hullua menoa.

9. Minkälaiset välit sinulla on vanhempiisi?

Äidin kanssa tosi hyvät, vietetään aikaa yhdessä aina kun olen maisemissa ja äiti auttaa aina hädän iskiessä. Iskän kanssa on vähän jäisemmät välit, en osaa oikein arvostaa häntä. On sanonut ettei olisi halunnut ikinä lapsia, eikä osallistu mihinkään perhejuttuihin tai kuluihin.

10. Tärkein henkilö sinun elämässäsi?

Eiköhän se ole äiti.

11. Pidätkö tästä haasteesta?

Kyllä, kiitos tästä Dare to dream -blogille! En haasta ketään, kun noin kuukausi takaperin tein saman haasteen.

Tilannekatsaus

Oho, kaks viikkoa menny ihan silmänräpäyksessä, mutta onhan siihen syykin. Elämä on ollu viime aikoina ihanaa, kerrankin! Risto on täysin historiaa ja sen verran mitä oon ehtiny sitä miettimään, niin ei edes haittaa. Onneksi en ehtinyt kiintyä Ristoon millään tavalla, koska nyt tuskin oltaisiin tässä tilanteessa. Leevi on edelleen ihana, mutta meistäkään ei ikinä tuu mitään vakavaa, joten oon senkin tavallaan unohtanut. Mutta jos Leevi saa vaikka aivovamman ja joskus haluaisikin jotain, niin sitten menee kyllä maailmankirjat niin pahasti sekaisin, että pitää ottaa timeout.

Mutta nyt siihen, miksi elämä siis on ihanaa. Mä oon tavannut miehen, Miikan, joka on sekoittanut mun pään ihan totaalisesti! Me ollaan nähty varmasti lukemattomia kertoja, koska liikutaan samoissa tapahtumissa lähes poikkeuksetta, mutta mä en oo missään vaiheessa pistäny tätä herraa mitenkään mieleeni. Miika on nyt kyllä tunnustanut mulle, että on katsellut mua monesti kun ollaan oltu samassa paikassa, mutta ei oo vaan ikinä uskaltautunut tulla edes juttelemaan. Mutta mä uskon, että se oli ihan hyvä juttu. Miika tuli juttelemaan mulle ihan oikeassa saumassa, aikaisemmin en tuskin olis noteerannut tätä miestä mitenkään. Mutta nyt se jäi sitten mun mieleen, käskin lisäämään kaveriksi, että voidaan hoitaa sitä kautta mun työhön liittyviä asioita. Sitten me vaan ruvettiin juttelemaan. Ja nyt ollaan tässä tilanteessa.

Oon todella iloinen, että ruvettiin juttelemaan ja tutustutaan kokoajan lisää. En varmaan valehtele edes kovin paljoa, jos sanon ettei oo ikinä klikannut kenenkään kanssa näin hyvin aikaisemmin. Ollaan ehkä jopa vähän liikaa innostuneita tästä, ollaan suunniteltu kesällekkin jotain kivaa yhteistä. Nyt vaan sormet ristissä toivotaan, ettei tää lopu yhtä nopeasti kun alkoikin. Ainakin tähän mennessä Miika vaikuttaa todella siltä, mitä mä oon aina suhteelta toivonutkin.

Sekava viikonloppu

Sunnuntai ja perus krapula. Mun piti eilen olla selvinpäin, kun perjantaikin meni juodessa, mutta törmäsin Ristoon ja alkoi vituttaa siihen malliin, että oli pakko ostaa ylihinnoiteltu viinipullo baarista. Se olikin melkein ensimmäinen asia, minkä huomasin astuessani eilen baariin. Risto. Mitä helvettiä Risto tekee baarissa, jossa soi sen vihaama musiikki? Mulla oli fb:ssä päivitys, että oon duunissa tänään illalla ko. baarissa ja miten sattuikaan sitten, että Risto oli myös ilmaantunut paikalle. Välttelin Ristoa ja join viiniä vitutuksissani. Juttelin Riston kaverin kanssa ja yritin kysellä vähän, että mitä Risto tekee täällä. Kuulemma halpaa bisseä. Ei kyllä ollut, ihan normaali baarihinta. MIKSI? Juttelin Ristolle, en saanut mitään uutta irti. Ihan vitun sama. 

Sain kyllä kuulla myös Ristosta kaikkia juttuja, eikä senkään takia enää nappaa. Risto on mua melkein 10 vuotta vanhempi ja se sekoilee pahemmin kun minä, 21v. Mutta ehkä tää olikin sitten parempi näin, ettei meille syntynyt vielä mitään vakavaa. Uutta matoa koukkuun? Viinit kyllä alkoi tuntumaan loppuillasta jo siihen malliin, että taisin pokailla jo seuraavaa. Mutta nyt jälkeenpäin ajateltuna se oli ehkä huono idea. 

Perjantaina oli kyllä hauskaa, varsinkin loppuillasta. En uskonut törmääväni Leeviin illalla, koska juteltiin aikaisemmin päivällä. Näin kuitenkin kävi ja jotenkin refleksinomaisesti hyppäsin suoraan Leevin syliin, pussattiin ja lähdettiin baarista yhdessä. Ollaan Leevin kanssa tunnettu reilu puolivuotta, oon salaa ihan rakastunut Leeviin ja taitaa se itekkin sen tietää. Mutta meistä ei sitten vaan ikinä oo tullut mitään sen vakavampaa. Meillä on vaan sellainen viharakkaus-suhde, riidellään kuin vanha pariskunta, mutta silti tykätään toisistamme paljon. Tavalla tai toisella. Ja salaa kyllä aina toivon, että someday me ollaan onnellisesti yhdessä. Mutta vaan salaa, koska ei se varmaan tuu ikinä tapahtumaan. Vähän niinkuin lottovoitto, siitä voi salaa haaveilla paljon, mutta ei se ikinä osu kohdalle.

Miehet..

Mun tekis mieli kirjottaa toi tunniste/tägi aina näihin postauksiin aina ihan helvetin isollla.. Siis toi wtf. Koska WTF??? WHAT THE ACTUAL FUCK...? Risto yllätti nyt kyllä.

Epäonnistuneet treffit?

Mä en tiedä voiko sanoa epäonnistuneeksi, mutta parantamisen varaa ainakin olisi. Nimetään nyt tämä blogissa esiintynyt mies Ristoksi, niin on varmaan helpompi pysyä kärryilläkin. Mun piti kirjoittaa tästä jo aikaisemmin, mutta en oo saanut inspistä kirjoittamiseen. Mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan.

Oltiin siis viime viikonloppuna Riston kanssa sovittu treffit kahdelta Kaapelin kirppiksellä. Mä olin jo luopunut toivosta ja ajattelin, ettei Risto ilmaannu paikalle kun aamulla oli niin hiljaista. Mutta se ei olisi mua haitannut. Tää tapaaminen oli vähän +-0, varmaan olisi ollut ihan sama vaikka olisin mennyt yksinkin, koska meillä oli niitä hiljaisia hetkiä. Paljon. Risto siis saapui paikalle, juuri ja juuri oikeaan aikaan. Olin uhkaillut edellisenä iltana, että jos myöhästyy niin joutuu tarjoamaan seuraavat treffit. Oli vähän kyllä huono idea sopia tapaaminen tungoksen keskelle, ei edes löydetty mitään ostettavaa. Lähdettiin siis tyhjin käsin kohti Kamppia ja kotia. Jossain vaiheessa ehdotin kyllä, jos Risto haluaisi tulla meille ja vastaus oli myöntävä. VIRHE! Meillä oli vielä enemmän hiljaista täällä, istuttiin sohvalla mooonta tuntia putkeen ja katsottiin telkkarista toinen toistaan paskempia ohjelmia siihen asti kunnes kämppis hääti meidät mun huoneeseen. Mä jo ajattelin, että tässä vaiheessa Risto haluaisi lähteä kotiin. Kellokin oli jo niin paljon. Mutta ei, Risto jäi ja oli seuraavaan aamuun asti. Nälkä sitten vissiin ajoi Riston kohti kotia, vaikka yritin tarjota jotain meidänkin pöperöitä miehelle.

Ei mennyt siis ihan nappiin. Meidän piti myös eilen mennä ulos, mutta mun venyneen iltasalin ja Riston vahinkopäikkäreiden takia ei sitten mentykään. Ainakin Risto sanoi, että mentäisiin tänään ulos, mutta saa nähdä mitä tuleman pitää. Eilen oli tarkoitus mennä Loisteen kattoterassille. Kuulemma siisti paikka, mutta ite en oo ikinä käynyt sielä. Tälle päivälle Risto ehdotti vitsikkäästi, jos mentäisiin Seurasaareen katsomaan onko oravat jo hereillä. Risto ei ainakaan oo vielä hereillä ja illalle sillä oli ohjelmaakin, että mä en tiedä mitä ite odottaa tältä päivältä.

Parisuhteessa ruuan kanssa

Tein nyt oikein tagit, joilla pystyy hakemaan tietyn kategorian tekstejä. En viitsisi kirjoittaa mitään kilometritarinoita, joissa kerron kaikki asiat samaan syssyyn. Haluan tehdä omat selkeät tekstit näille, koska uskon muutenkin ettei kaikkia kiinnosta kaikki postaukset. Tää postaus kertoo kuitenkin mun nykyisestä elämäntilanteesta liikunnan ja ruuan kanssa.

Mä en oo varmaan ikinä ollu sinut mun kropan kanssa, vaikka mä en oo missään vaiheessa ollut mikään lihava. Tällä hetkellä oon normaalipainoinen, mutta jos en harrasta yhtään liikuntaa niin alkaa pikkuhiljaa olemaan lievän ylipainon puolella. Oonkin taas kevään alkaessa innostunut liikunnasta kunnolla, mikä on ihan hyvä. Kerkesin melkein vuoden olemaan tekemättä mitään liikunnallista (ellei baareissa tanssimista lasketa) ja sen kyllä huomasi. Yleiskunto on paska, joka paikkaa kolottaa eikä meinaa jaksaa edes tehdä normaaleja arkiaskareita.

Oon elämäni aikana kuitenkin harrastanut varmaan jokaista lajia, mitä maailmasta löytyy. En nyt ihan, mutta tosi montaa kuitenkin. En oo kuitenkaan löytänyt ikinä mitään pitkäaikaista harrastusta, paitsi yhden. Ratsastus. Parasta terapiaa ikinä. Harmittavasti se on kuitenkin jäänyt pois taloudellisen tilanteen takia ja siksi myös, että muutin maalta Helsinkiin reilu vuosi sitten. Helsingissä on myös tarjontaa ratsastuksessa, mutta hinnat hipoo pilviä eikä tälläisellä työttömällä ole sellaiseen varaa. Alan kuitenkin pikkuhiljaa tykkäämään nyt kuntosalista enemmän ja enemmän. Ennen se on oikeastaan ollut vain sellaista keskitien hakemista ja laitteissa pyörimistä, ilman mitään selkeää määränpäätä tai tavoitetta. Nyt mulla on selkeät tavoitteet ja se motivoi käymään salilla. Vaikka mulle on tällä hetkellä aerobinen liikunta tärkeintä tavoitteen kannalta, niin kuntosali on hyvä vahvistus sille ja siitä tulee myös tosi hyvä fiilis.

Kuntosalin aloittaminen oli kuitenkin mulle tosi haastavaa, koska sekin tietenkin maksaa hunajaa. Sain kuitenkin tosi hyvän vinkin, nimittäin Helsingissä järjestetään 17-29 vuotiaille monipuolista ja maksutonta liikuntaa. Kyse on NYT liikunnasta, joilla on liikuntatarjontaa jokaiselle arkipäivälle ympäri Helsinkiä. Sivuilta löytyy lukujärjestys ja lajiesittelyt jokaiselle lajille, mitä on tarjolla. Tunneilla on mukana ohjaajat, jotka opastavat lajissa. Jokaiselle tunnille on helppo mennä, vaikkei olisi ikinä kokeillutkaan lajia, sillä omalla tasolla lajissa ei ole mitään merkitystä. Itse olen käynyt nyt kuntosaleilla 3krt/vko ja joogaa olen kokeillut kerran (joka valitettavasti lopetettiin sen jälkeen). Muille tunneille en ole vielä uskaltautunut, mutta ajatuksissa on kuitenkin lähteä kokeilemaan jotain uutta lajia. Muuten sitten lenkkeilen, mutta tarkoituksena on kuitenkin lisätä liikunnan määrää pikkuhiljaa. Olen kuitenkin ihan vähän aikaa sitten aloittanut taas liikunnan, niin pitää muistaa ettei aloita heti liian rajusti.

NYT liikunnan kautta oon myös päässyt liikuntaneuvojalle. Hakeuduin sinne juurikin siksi, että mulla on taipumusta aloittaa kaikki liian rajusti ja sitten sairastun. Sairastumisen jälkeen yleensä into aina lopahtaa ja sitten kieritään taas itsesäälissä, kun ei saa itseään niskasta kiinni. Mulla on myös ruokavalio ja säännölliset ruoka-ajat ihan päin helvettiä, joten sen korjaaminen oli yksi tavotteista. Mun ihan ensimmäinen tehtävä olikin syödä lounas joka päivä, koska se yleensä jää syömättä. Tähän asti on mennyt ihan hyvin, mutta on niitä lounaita tullut muutama skipattua jos oon nukkunut myöhälle. Liikuntaneuvojan kanssa aloitettiin sitten tällainen 3kk kestävä 'projekti'.

Mitä tohon otsikkoon tulee, niin toi voisi olla jopa tottakin. Ruoka on ollut mulle aina todella päivän kohokohta ja lempiasia. Pienestä pitäen oon aina kerhossa odottanut eväiden syömistä eniten ja halusin aina kuin mahdollista kaverien kanssa eväsretkelle. Ei ollut väliä jos paikkana olisi vaikka oma takapiha, kunhan päästään syömään hyviä eväitä. Oon myös tunnesyömäri. Jos menee hyvin ja elämä hymyilee, syön. Jos kaikki menee päin vittua ja masentaa, syön. Ihan sama, aina syön ja mielitekoja on todella paljon. Niitä on myös todella vaikea hallita välillä. Illat on pahimpia, vaikka ei olisi nälkä, niin tekee vain mieli syödä jotain. Mitä epäterveellisempää, sen parempaa. Säännölliset ruoka-ajat on kuitenki auttanu tosi paljon pitämään myös ne mieliteot kurissa. Ei mulla sekunnin tarkasti oo ruoka-ajat, mutta nälkä harvemmin ehtii tulemaan.

Kävin tän 'projektin' alussa liikuntaneuvojan kanssa läpi tavoitteita ja tehtiin kehonkoostumusmittaukset ym, jotka laitan nyt teillekkin näkyviin ja näitä voi verrata sitten myöhemmin uusiin tuloksiin. Mun ihan ensimmäisenä tavoitteena oli ruuan suhteen syödä siis lounas joka päivä ja vahtia säännöllisiä ruoka-aikoja. Liikunnan suhteen oli säännöllinen liikkuminen, josta voisi muodostua elämäntapa. Omaa kroppaa katsoen halusinkin sitten luonnollisesti senttejä pois vyötäröltä, vahvistaa käsien lihaksia ja kasvattaa kuntoa siinä samalla.

Pvm: 16.3.2015

Paino: 63kg

Pituus: 162cm

Painoindeksi: 24

Vyötärönympärys: 86cm

Rasvaprosentti: 37,1%

Lihasmassa: 21,7kg

Kuntoluokka (1-5): 1, heikko

The Liebster Award -haaste

Kiitos haasteesta, sain tämän Elämä vaihtoon -blogista.

Säännöt:
Vastaa haastajan 11 kysymykseen
Haasta sitten 11 blogia, joilla on alle 1000 lukijaa
Keksi haastettaville 11 kysymystä

KYSSÄRIT

Mikä on sinun unelmien työpaikka?

Unelmana mulla olis joku, mistä saa helvetisti rahaa ja nautin siitä työstä. En kyllä vieläkään tiedä mikä se on tai mikä musta tulee 'isona'.

Mikä on elämässäsi tärkeintä? 

Musiikki, ystävät, perhe, lemmikit. Ruokakin on aika hyvää.

Jos nyt saisit hankkia minkä esineen tahansa, minkä hankkisit?

Ikävä myöntää, mutta mulla ei oo yhtään seksilelua. Musta alkaa tuntumaankin pikkuhiljaa, että alan tarvita sellasta, kun ei noita miehiä näy tai kuulu.

Mikä on paras vuodenaika? 

Yleensä kevät, koska silloin miehilläkin hormonit hyrrää ja on paremmat mahikset löytää joku kuuma kesäkissa.

Paras juoma? 

Coca-cola. Aito. Kylmänä.

Paras ruoka?

Saanko sanoa, että kebab ranskalaisilla? Se vaan on niin, ah.. Parasta silloin kun on masentuneena kotona viikonlopun jälkeen ja tajuaa ettei taaskaan onnistanut baarissa. Suklaakin on ihan jees.

Mistä asiasta voisit luopua elämässäsi?

Tunnesyömisestä.

Viisi asiaa bucket list:iltäsi?

Rakastu, ole onnellinen, matkusta yhdessä miehen kanssa, mene kihloihin, osta yhteinen asunto miehen kanssa.

Mistä asiasta et voisi luopua?

Netistä! Ei nykypäivänä, eikä varsinkaan miehet uskalla tulla missään julkisilla paikoilla moikkailemaan tuntemattomia naisia tai ehdottelemaan treffejä.

Mitä harrastat/haluaisit harrastaa?

Miesten metsästämistä ja peiton alla itkemistä suklaalevyn kanssa.

Mikä on sinun unelmasi?

Yksinkertaisesti: voittaa lotossa. Tai olis se mieskin kiva.

OMAT KYSYMYKSET

1. Oletko sinkku vai varattu?

2. Kerro unelmien puolisosta

3. Onko ulkonäkö tärkeää?

4. Onko koolla oikeasti väliä?

5. Mitä ostaisit ensimmäisenä, jos voittaisit lotossa?

6. Rehellisesti: kuinka usein unelmoit lottovoitosta?

7. Mitä haluaisit syödä viimeisellä ateriallasi?

8. Mikä on mieluisin kotityö?

9. Kuinka paljon katsot tv:tä?

10. Mikä motivoi sinua?

11. Kahvi vai tee?

En seuraa blogeja ollenkaan tällä hetkellä, haastan kaikki jotka vain tahtovat tehdä tämän haasteen.

Pitäisikö itkeä vai nauraa?

Pohdiskelin tossa aikaisemmin, että mitä miesten päässä oikeen liikkuu ja tänään oli taas yksi suuri WTF-momentti, ettei tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Ja nyt tehdään historiaa, tän blogin ihan ensimmäiset kuvat, jotka on alkuperäisin multa, ei netistä kaapattuja.

Tää kertoo ton edellisen postaukset tilanteesta nro 2: "Teillä on exän kanssa yhteinen lemmikki. Mies haukkuu sut jatkuvasti maan tasalle, kirjoittelee sulle anonyymisti haukkumisviestejä netissä ja sen jälkeen ihmettelee, mikset halua olla tekemisissä tai antaa enää lemmikkiä hänelle. AI MIKSET? Nyt ne aivot käteen jo. Turhaa sitä kuuntelee exän perseilyä, jos ei oo edes tehnyt mitään ansaitakseen sitä. Välit poikki suoraan ja katsoo asiaa sitten myöhemmin, kun osataan käyttäytyä. "

L on siis mun koira, joka on alusta asti ollut ainoastaan mun omistuksessa. Huvittavinta tässä on se, että kun erottiin, kysyin miljoonasti että laitetaanko exänki nimi papereihin, mutta ei halunnut. Nyt jaksaa jälkeenpäin itkeä, kun oon "itse mennyt laittamaan ainoastaan itseni omistajaksi". Nyt vittu pliis. Ei saisi ehkä yleistää, mutta tässä huomaa jo sen, että exä on 2v nuorempi.

Vanhuus ei tule yksin

Mulla on tänään synttäripäivä, mutta juhlittiin mun synttäreitä jo 2.4. koska silloin sattui olemaan hyvä tapahtuma, johon suurin osa tuli sitten jatkamaan juhlia. Etkoiltiin siis meidän luona, join oikein yhden siiderin ja limua. Mittariin tuli 21-vuotta, jota ehdin jo panikoimaan kauan ennen synttäreitä. Tänään mua ei oo sitten hetkauttanu koko ajatuskaan siitä, että oon nyt taas vuoden vanhempi. Ehkä se ikäkriisi taas pian iskee. Pitäisikö nyt olla sitten jo aikuinen? Ei ainakaan tunnu siltä, ehkä oon ikuinen lapsi.

Kyselin torstaina aamupäivästä jo ihmisiltä, että ketä on tulossa pelipaikalle ennen baaria, että osaan vähän kartoittaa. Olin sitten lenkillä, kun mulle tuli viestiä yhdeltä naiselta. Me ollaan fb-kavereita ja tiedetään toisemme, nähdään usein samoissa bileissä, mutta ei olla juteltu varmaan koskaan mitään suurempaa. Viestissä oli sitten: "Jätä mun mies rauhaan, kiitos".. Mulla ei heti oikein raksuttanu, että ketä tää nainen oikein tarkoitti tuolla miehellään, mutta sitten kun tajusin niin vähän naurahdin. Olin laittanut sille miehelle, että onko se tulossa mun luo illalla etkoilemaan ja tää nainen oli sitten ilmeisesti käsittänyt jotain muuta. Jouduin sitten screenshottaamaan tälle naiselle mun muitakin keskusteluita, että se uskoisi ettei mulla ollut mitään taka-ajatuksia, vaan kyselin ihan kaikilta illan kulusta. Tollasta turhaa draamailua, en tiedä uskoiko screenshoteista huolimatta, sen verran outo nainen tuo on muutenkin oman käsityksen mukaan. Mulle on vain sanottu, ettei kannata olla tekemisissä hänen kanssaan, eikä mulla oo ollut tarvettakaan. 

Torstaina sattui myös mukava yllätys, kun viime postauksessa mainitsemani mies oli myös tapahtumapaikalla. Sain siitä kyllä vihiä jo ennen paikalle pääsyä, mutta en sanonut siitä miehelle, vaan esitin yllättynyttä. Juteltiin sitten illan aikana ja juotiin mun synttärilahjaksi saatua skumppaa. Taidettiin me myös halailla muutaman kerran, mutta ei mitään sen ihmeempää. Olis se varmaan ollut mukavaa päästä myös yöksi kainaloon, mutta en voinut feidata omia yövieraita, jotka on tullut juhlimaan mua toiselta puolelta Suomea.

Ollaan kuitenkin juteltu paljon joka päivä ja huomenna olisi tarkoitus lähteä Kaapelin kirppikselle myös yhdessä, varmaan myös keksitään jotain muutakin, mutta ei varmaan ihan vielä niitä ns. virallisia treffejä mistä meillä oli puhetta aikaisemmin.

Oli myös hauska saada tietää kämppikseltä, että siltä oltiin tultu kysymään meistä. Oli kuulemma myös toivonut, että oltaisiin lähdetty yhdessä pois baarista. Jotenkin suloinen ajatus joltain toiselta, meidän yhteiseltä kaverilta, joka oli myös torstaina samassa baarissa.

Vispiläkauppaa

Mua naurattaa aina toi sana "vispiläkauppaa". Siitä tulee aina mieleen juhannus 2013, kun oltiin silloisen bff:n kanssa Himoksella ja tavattiin sielä kaksi kengurupukuun sonnustautunutta miestä, jotka kantoi mukanaan kahta vispilää. Vastaantulijoiden piti sitten vispata sillä ilmaa niin nopeasti kuin pystyi. En tiedä sitten mikä ton idea oli, mutta ainakin ne sai kaikki nauramaan joka kerta.

Anyway, mulla oli ihan asiaakin ja toi otsikko tuli muutenkin vähän puskista. Se mies, josta kerroin jo jotain aikaisemmin, on nyt historiaa. Tai niinku jo sanoinki, niin ollaan ehkä liian samanlaisia ja tuntui jo alusta alkaen ettei siitä jutusta tuu mitään. No, en ainakaan pettynyt niin paljon tosta lemppauksesta, kun osasin itekkin jo arvata niin tapahtuvan. Ei meille onneksi ehtinyt syntyä vielä mitään vakavaa, saati tunteita. Thank god! Olisin muuten varmaan nytkin masentuneena peiton alla ja itkisin, että aina mulle käy näin. Mutta tässä onneksi ei ehtiny syntyä mitään ja voin iloisena jatkaa elämää eteenpäin.

Nythän on aprillipäivä ja suunnittelin jo eilen kaikkia mahtavia piloja. Sen lisäksi, että jekutan kämppistä monella eri tavalla, niin voisin pyytää yhtä miestä ulos. Jos se sitten kieltäytyy, niin voin sanoa että se oli aprillipila. Kysyin ja oli kyllä vähän jännäkakka siinä vaiheessa, mutta tuli sieltä myöntävä vastaus. Nyt sitten jännäillään siihen asti, kunnes oikeasti mennään ulos. Paniikki - mitä me tehdään, minne me mennään, mitä mä sanon?? Ehkä nyt ei oo kuitenkaan vielä aika panikoida. Kysyin kuitenkin vielä varmuuden vuoksi, että milloin mentäisiin, niin ilmeisesti ihan lähitulevaisuudessa. Ei jää sitten tääkään asia roikkumaan ja joskus tulee sitten taas mieleen, että meidänhän piti mennä ulos joskus.

Mitä miehen pään sisällä liikkuu?

Oon lukemattomia kertoja miettiny tota asiaa, mikä on otsikkonakin. Siis ihan oikeasti..? Mä joskus haluaisin tietää täydellisesti, mitä sielä miehen pään sisällä oikein liikkuu, enkä varmasti oo ainoo.

Tilanne 1: Ollaan miehen kanssa oltu hyvällä pohjalla jo aikaa ja tulee eteen tilanne, kun nainen haluaisi jo vakinaistaa suhteen. Mitä se mies tekee? SE PERÄÄNTYY. Siis mitä helvettiä nyt taas? Onko se "parisuhteessa" -status oikeasti niin maailmaa mullistava, että sen takia täytyy lopettaa nyt koko suhde ja jatkaa erillään. Mulle ei ainakaan se somessa lukeva parisuhdetilanne oo niin tärkeä, mutta olishan se nyt kiva kuulla miehenkin suusta, että missä mennään.

Tilanne 2: Teillä on exän kanssa yhteinen lemmikki. Mies haukkuu sut jatkuvasti maan tasalle, kirjoittelee sulle anonyymisti haukkumisviestejä netissä ja sen jälkeen ihmettelee, mikset halua olla tekemisissä tai antaa enää lemmikkiä hänelle. AI MIKSET? Nyt ne aivot käteen jo. Turhaa sitä kuuntelee exän perseilyä, jos ei oo edes tehnyt mitään ansaitakseen sitä. Välit poikki suoraan ja katsoo asiaa sitten myöhemmin, kun osataan käyttäytyä. 

Tilanne 3: Oot ulkona kaverin/kavereiden kanssa ja törmäät mukavan oloiseen mieheen, juttelette illan aikana paljon, mies pyytää päästä viereen yöksi ja loppu onkin sitten historiaa. Aamulla on kiva herätä jonkun vierestä ja muutenkin tuntuu, että elämä on taas ihanaa. Miehen kännykkä huutaa hoosiannaa ja mies menee puhumaan puhelimeen vähän sivumpaan. Kuulet silti, että sielä huutaa joku ragepillu puhelimessa "MISSÄ SÄ JARMO OOT? MIKSET TULLU KOTIIN YÖKSI?". Ei_saatana. Siitä alkaakin sitten se soppa, miten oot hirvee huora ja panet varattuja miehiä.

Tilanne 4: Haluat pitää vaan hauskaa jonkun miehen kanssa ja melkein ensimmäisiin lauseisiin miehellä kuuluu: "Mä en haluu sit mitään vakavaa". MITÄ VITTUA? Mä ainaki ite suunnittelin jo häitä, mitäs muutakaan?

Tilanne 5: Oot ihan epätoivoinen ja selaat Tinderiä tai kuvake.net:iä. Sitten osuu kohdalle se Paavo, joka aloittaa keskustelun: "Moikka ;) Mitäs kuumalle kissalle kuuluu? Kiinnostaisko seura täältä Riihimäeltä;);))?" MIKSI? Onko olemassa oikeasti naista, joka lämpee noille? Mua lähinnä huvittaa noi kommentit, yleensä jätän huomioimatta, mutta joskus heitän läpällä jotain tai sanon suoraan, että ei kiinnosta. Vaikka mä oonki epätoivoinen sinkku sielä sivustolla myös, niin jotain rajaa sentään.

Leijonaa mä metsästän

Rupesin miettimään tätä ns. miehen metsästystä. Sitähän sanotaan, että se oikea tulee vastaan silloin kun sitä vähiten odottaa, mutta miten helvetissä ihmiset oikeasti malttaa vain olla ja odottaa? Mulla on ainakin niin tylsä elämä, ettei mulla muuta tekemistä ookkaan kun selailla treffipalstoja ja Tinderiä. Mutta harmikseni sitä unelmien prinssiä ei oo kyllä vieläkään näkynyt tai kuulunut, vaikka oon kovasti uurastanut sen eteen. Palautin jopa tunnukseni Kuvakkeeseen vähän aikaa sitten, mutta samaan lopputulokseen tulin kuin ennen tunnuksen poistoakin: kuvake.net on täynnä epätoivoisia ja rumia sinkkuja. Minä tietenkin kuulun itsekin siihen ryhmään.

No millainen se unelmien mies sitten oikein on? Oon hyväksynyt kuitenkin jo tosiasian, ettei unelmien miestä oo olemassakaan, mutta silti voi aina toivoa parasta.

-Unelmien miehellä olis parta

-Se rakastais koiria (mun rakastamisen lisäks)

-Tatuoinnit on plussaa, mut ei mitään kärpäsen paskan kokoisia, vaan isoja ja näyttäviä.

-Sillä pitää olla lihaa luiden ympärillä, se mieshän kuolis mun alle jos vaikka harrastettais seksiä, kun ite oon vähän pyöreä.

-Seksin pitää olla hyvää! 

-Sen pitää tottakai osata tehdä hyvää ruokaa, mutta antaa tehdä munki myös ettei omi keittiötä.

-Mulle pitää myös ostaa aina silloin tällöin jotain lahjoja tai ylläreitä. Vaikka sitten kukkia Lidlistä, jos ei oo muuhun varaa (Nehän maksaa jotain 4€. Tiedän, kun ostan aina välillä itelleni kimpun sieltä)

-Se kuuntelee myös sitä musiikkia mitä mä. Ei tarvitse kokoajan, mutta kunhan sietää sitä ja tulee joskus mun kanssa uloskin ihan sen musiikin takia. (Tää kohta on osoittautunut vähän hankalaksi jopa, jotkut ei siedä mun rakastamaa musiikkia yhtään)

-Mua pitää kehua, että mun itsetunto ei pääse laskemaan. Mulla on ehkä maailmankaikkeuden paskin itsetunto.

-Pitää olla kiltti, mutta ei anna tossuttaa itteään liikaa.

-Ei käytä huumeita, alkoholia kohtuudella.

-Harrastaa liikuntaa säännöllisesti, mutta herkuttelee myös eikä oo liian itsekriittinen

-On avoin, mutta kuuntelee myös mua ja tukee vaikeissa asioissa

Mä jouduin oikeesti miettimään ihan sikakauan näitä kohtia ja tästäkin varmasti puuttuu jotain olennaista, mitä en vaan nyt muistanut. Mutta nää on ihan pakollisia.. Vai onko? Näitäkin asioita on joutunut hiomaan ja tajuamaan ajan myötä, mitä sitä oikeastaan haluaakaan siitä  miehestä. Esimerkkinä just viimeisin pitkä suhde, niin opin sen aikana ihan uusia asioita itestäni. Mutta elämä opettaa ja hyvä niin. Se ei oo kyllä vieläkään opettanut, että mistä mä löydän mua tarpeeksi mielyttävän miehen?

Kevättä rinnassa

Avasin taas tän oman blogin monen kuukauden tauon jälkeen. Välillä en muista tän koko olemassaoloa, mutta joskus se tulee taas mieleen ja käyn lukemassa vanhoja tekstejä. Viimeisimmät kirjoitukset oli elokuulta 2013, en ehtinyt kuin selaamaan pari postausta ja myötähäpeä oli niin helvetin suuri, että poistin suoraa kaikki vanhat kirjoitukset ja ajattelin aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. Ei siinä, ettenkö varmaan jatkossakin tulisi häpeämään itseäni.

Periaatteessa kaikki on muuttunut niiltä ajoilta, mutta periaatteessa ei mitään. Oon edelleen se sama ihminen, mutta toisaalta tuntuu että oon kasvanu siitä jo yli. Näihin kuukausiin mahtuu ihan sairaasti kaikkea, mutta päällimäisenä mielessä on varmaankin tuo vähän pidempi suhde, joka loppui viime syksynä. Aluksi se oli tietenkin maailmanloppu, mutta näin jälkiviisaana voi vaan todeta, että onneksi se on ohi. Mutta nyt on taas kevät ja hormonit hyrrää siihen malliin, että voisin mennä vaikka naimisiin ensimmäisen vapaaehtoisen kanssa. Kunhan olis vaan joku, niin epätoivoiselta kuin se vain kuulostaakin.

Ollaan me kyllä vähän hulluja kämppiksen kanssa. Musta tuntuu, että se johtuu tästä keväästä oikeasti! Mä oon muunmuassa löytäny itelleni täydellisen sormuksen ja tänään selailtiin häämekkoja. Rupesin oikeasti miettimään myös, että missä haluan mennä naimisiin, koska perinteiset kirkkohäät ei tunnu olevan mun juttu. Mut helvetti sentää, ku ei oo vaan sitä miestä joka menis mun kanssa naimisiin. Mulla alkaa olee pikkuhiljaa jo kaikki valmiina. Nyt jos joku ottaa nää ihan tosissaan, niin höllääppä vähän.

Viimeisimmän suhteen jälkeen on kyllä ollut ihastumista, mutta ei mitään vakavampaa. Tinder laulaa välistä hoosiannaa ja välillä en jaksa edes avata koko sovellusta. On sielä tullut sentään yhteen mielenkiintoiseen mieheen törmättyä, jonka kanssa ollaankin nähty jo muutamaan otteeseen. On siitä oikeastaan heti alusta alkaen paljastunut asioita, joita mä en hyväksy, mutta jotenki haluan antaa mahdollisuuden. Vaikka en pystyis muuttamaan niitä asioita, pitäähän senkin kestää mun huonot puolet, niin miks mä olisin ansainnu virheettömän miehen? En vaan vielä tiedä sitäkään, että onko tää nyt sellainen mies, jonka kanssa oikeasti haluan jotain vakavaa vai onko tää nyt vaan joku vaihe, että mulle kelpaa kuka vaan. Mutta kaikki on vielä vasta niin alussa, etten osaa sanoa vielä mitään. Kuitenki pelottaa, että kaikki menee päin vittua, onhan se ihan luontaista mulle pilata kaikki just kun menee hyvin. Mutta toisaalta, ollaan luonteeltamme vähän liian samanlaisia. En tiedä onko se hyvä vai huono juttu. Kuvitelkaa oinas ja härkä yhteen. Horoskooppeja siis meinaan.

Horoskoopeista tulikin mieleen, että uskonkohan vähän liikaa niihin? En mä mitään päivittäisiä lööppisivustojen horoskooppeja jaksa edes lukea, mutta silloin tällöin ja sellaiset horoskoopit luen, mitkä kertoo horoskoopista kokonaisvaltaisesti. Niihin verratessa oon ite kyllä aika tyypillinen oinas. Mulla on myös paha tapa lukea aina horoskooppien yhteensopivuus, jos mulla on jotain säätöä/ihastumista jonkun kanssa. Mun pitäis lopettaa se, enkä sais myöskään kysyä toiselta horoskooppia tai stalkata syntymäaikaa jostain somesta. Sen voisin luetella paheiksi joskus, jos joku kysyy. Vaaka kuulemma sopii mulle parhaiten, en vaan oo törmänny tähän mennes yhteenkään vaakaan, joka kiinnostais mua. Mulle on osunu kohdalle aina just ne, joiden kanssa suhde on aina alusta asti tuhoontuomittu.